Kilometrivero

Olemme matkalla kohti Orwellilaista yhteiskuntaa. :(

“Satelliittipaikannusta on esitetty yhdeksi keinoksi auto- ja ajoneuvoverotuksen uudistamisessa. Verot ovat mahdollista kerätä ilman että luovuttaisimme pois vapauden liikkua ilman seurantaa.

Ihmisten liikkumisen seuranta satelliittipaikannuksen avulla ei kuulu avoimeen yhteiskuntaan eikä oikeusvaltion periaatteisiin.

Mahdollisuus liikkua vapaasti ilman seurantaa on oikeus, jota ei pidä luovuttaa pois autoverouudistuksen yhteydessä tai missään muussakaan yhteydessä.

Kansalaisten mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen ilman viranomaisseurantaa tulee säilyttää ja ihmisten liikkumisen seurantaan tarkoitettua järjestelmää ei saa rakentaa.”

Vapaus liikkua ilman viranomaisseurantaa on säilytettävä

Satelliittipaikannukseen perustuva viranomaisseuranta pelottaa

Ollilan ryhmän esityksellä pöyristyttävä vaikutus: Keskivertoauton verotus moninkertaistuisi!

“Jos vuotuinen ajomäärä on 20000 kilometriä, menee veroa vuodessa 1360 euroa. Viidessä vuodessa veroa on mennyt jo 6800 euroa eli suunnilleen saman verran kuin nykyisellä verojärjestelmällä auton koko elinkaaren aikaiset auto- ja ajoneuvoverot. Kymmenessä vuodessa veroa menee 13800 euroa eli kaksi kertaa auton nykyverojen verran. Ja jos autoa pitää suomalaiseen tapaan 20 ikävuoteen asti, ovat autosta maksetut verot huikeat 27200 euroa. Se on melkein neljä kertaa auton nykyisiin veroihin verrattuna.”

Hyvee päivee tai jottain silleen

Kaikkea Puolankaan liittyvää ja vähän muutakin asiaa. Palautetta ja vinkkejä sisältöön liittyen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen info(ät)puolanka.info

puolanka_kyltti