Kevytyrittäjän riskitekiöitä

Kevytyrittämistä mainostetaan turvallisena polkuna yrittäjyyteen, mutta käytännössä kevytyrittämiseen liittyy monia vaaratekiöitä, joista seuraavassa muutamia.

– jos olet työtön ja alat kevytyrittäjäksi, niin sinut tulkitaan automaattisesti oikeaksi yrittäjäksi jos käytössäsi Y-tunnus, joten esimerkiksi OP-kevytyrittäjyys tarkoittaa käytännössä automaattisesti päivärahaoikeuden menetyksen, vaikka sinulla ei olisi lainkaan työtä tai tuloja.

– työskentelet yhtäjaksoisesti yli kaksi viikkoa, jonka jälkeen TE-toimisto tulkitsee sinut yrittäjäksi.

– ostat palveluita joltain toiselta kevytyrittäjältä, jonka seurauksena TE-toimisto katsoo toisen kevytyrittäjän sinun alihankkijaksi ja sinut työnantajaksi.

– asut sellaisessa maakunnassa, jossa TE-keskuksen työntekijät eivät tunne lainsäädäntöä, ja TE-keskuksen päätökset voivat olla aivan mielivaltaisia, joista periaatteessa ei voi valittaa, mutta jos päätös on räikeästi lainvastainen, niin kanava valitukselle kyllä löytyy.

Kaiken kaikkiaan kevytyrittäminen ideana on ihan hyvä, mutta käytännössä edellä mainitut seikat tekevät kevytyrittämisestä niin vaarallista touhua, että se ei sovi sellaiselle ihmiselle, joka haluaa välttää stressiä. Monen kevytyrittäjän elämä on myös romahtanut kevytyrittämisen seurauksena.