Vesipumppu

Ostin Tori.fi palvelusta vanhan käsikäyttöisen kaivopumpun. Pumppua ei ole käytetty vuosiin, jonka johdosta purin pumpun.

Pumpun toimintaperiaate on melko yksinkertainen, eli pumpussa on kaksi venttiiliä, yksi sylinterin alaosassa ja yksi männässä.

mäntä_ja_sylinteri

mäntä_ja_sylinteri2

Kuten kuvista näkyy, männässä oleva venttiili täytyy korjata, eli tiivistyspinnat täytyy hioa tasaisiksi. Onneksi tiiviyden ei kuitenkaan tarvitse olla erityisesn suuri, koska veden viskositeetti aiheuttaa sen verran kitkaa, että suurtakaan vuotoa ei ehdi syntya vettä pumpattaessa. Sylinteri/mäntä -mekanismi toimivat veden pinnan alapuolella, eli kyseessä on ns. uppopumppu. Tietenkin jos kaivossa on vähän vettä, pumppu voi joutua toimimaan normaalin pumpun tavoin, jolloin riittävä tiiveys täytyy olla, jotta vesi tavoittaa sylinteri/mäntä -mekanismin.

pumpunvarsi_ja_mekanismi

Männänvarsi irtoaa kun kiertää pumpunvartta vastapäivään.

kaikki_osat

Windows 10 pakkopäivityksen esto

Viime viikoina moni tietokone on sairastunut tautiin nimeltä Windows 10. Monet ohjelmat ja laitteet eivät toimi, käyttäjätilit ovat rikki ja koneessa mahdollisesti ollut toinen käyttöjärjestelmä on kadonnut.

Jos näin on päässy käymään, niin toimimattoman kympin voi palauttaa toimivaksi seiskaksi tai kasiksi kuukauden sisällä.

Palautuksen jälkeen täytyy poistaa seuraavat päivitykset koneelta:

KB2952664
KB3035583

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/windows-paivitys-iskee-koneeseen-kuin-haittaohjelma-muuttaa-muotoaan-eika-kuuntele-kayttajaa-6534408

Windows updatesta täytyy ottaa ruksi pois ”asenna suositellut” päivitykset kohdalta, sillä muuten Windows 10 tulee takaisin koneelle. Ruksi täytyy poistaa myös ”päivitä windows kympiksi” päivityksestä ja piilottaa sitten kyseinen päivitys.

Kymppipäivityksen voi estää myös kolmannen osapuolen ohjelmalla, kuten GWX_control_panel

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/microsoft-pakkopaivitti-tietokoneisiin-kayttojarjestelman-f-secure-raakoja-keinoja-kaytetty/

Hyytyneen Windows seiskan korjaus

Varsinkin viime viikkoina Windows seiskan päivitykset eivät ole oikein toimineet, eli kone on aivan jumissa kun netsvcs-prosessi jumittaa koneen. Koneen saa toimimaan jos Microsoft niin suo seuraavalla tavalla.

1. Tapa netsvcs prosessi Tehtävien hallinnassa.

2. Pysäytä päivitysprosessit komentokehoitteen CMD kautta järjestelmänvalvojana komennoilla

net stop wuauserv
net stop cryptsvc

3. Nimeä uudelleen kansiot

%windir%\SoftwareDistribution
… eli komennolla
ren C:\Windows\SoftwareDistribution SoftwareDistribution.jumittava

%windir%\System32\catroot2
… eli komennolla
ren C:\Windows\System32\catroot2 catroot2.jumittava

4. Käynnistä päivitysprosessit uudestaan

net start wuauserv
net start cryptsvc

5. Käynnistä kone uudestaan ja avaa CMD ja suorita seuraava komento järjestelmänvalvojana

sfc /scannow

sfc-scannow

6. Mene ohjauspaneeliin ja tarkista päivitysten saatavuus (voi kestää kauan)

prossu alle 100

7. asenna päivitykset.

Windows seiskan jumittavat päivitykset

Lähes jokainen Windows 7 käyttöjärjestelmän käyttäjä on huomannut koneensa hidastuneen huomattavasti viime aikoina. Hidastumisella saattaa olla jotain tekemistä ”päivitä Windows kympiksi” kanssa, eli jostain syystä netsvcs prosessi imee kaiken prosssiajan prosessorilta, jonka jälkeen toiminta on todella h i d a s t a.

Windows 7 stuck on “Checking For Updates”

Jostain syystä Windows 10 tuntuu paljon terhakammalta kuin jumittava Windows 7. Sattumaa vai ei?

.. :)

Varo, Windows 7 -käyttäjä: Windows 10 tulee jälleen väkisin

Windows Update Client for Windows 7 and Windows Server 2008 R2: March 2016

2-tahti pakoputki

2-tahtisessa moottorissa pakoputki on se osa, joka pääasiassa määrittelee moottorin käytöksen. Netistä löytyy monenlaisia laskukaavoja ja laskureitakin pakoputken mitoitukseen. Jotta asiasta ei tehtäisi turhan monimutkaista, niin tässä artikkelissa keskitytään vain oleellisiin perusmitoituksiin.

Tärkein mitta varmaankin vastapaineen alkamisen määrittelevän supistuskartion E etäisyys pakoaukosta. Vastapaine on se juttu, joka ”ahtaa” tuoreen seoksen sylinteriin.

Toiseksi tärkein mitta on alkukäyrän A pituus, joka määrittelee alipainepulssin synnyn sylinterissä. Alipaine sylinterissä vetää tuoretta seosta sylinteriin enemmän kuin pelkkä mekaaninen kampikammion pumppaus.

Kolmanneksi tärkein mitta on laajenuskartion D kulma, joka määrittelee alipainepulsiin voimakkuuden. Kulma vaihtelee yleensä 9 – 12 asteen välillä.

Nejänneksi tärkeimmät mitat muodostuvat supistuskartion kulmasta ja tasapaksun osuuden C mitasta.

Käytännön esimerkki: Pakoaukko on auki 190-astetta ja huuhteluaukot 120-astetta. Moottorin maksimivääntö halutaan kierrosluvulle 8000

Alkukäyrä: ((190-120) x 3450) / 8000 = 30,2 cm pakoaukon reunasta mitattuna.

Mitta supistuskartitoon: (190 x 3800) / 8000 = 90,3 cm pakoaukon reunasta mitattuna.

Tasapaksun osuuden mitta onkin sitten hieman mutkikkaampi laskea, ja noin yleisenä periaatteena voisi sanoa, että mitä pitempi tasapaksu osuus on, niin sen vaikeampi saada putkea toimimaan riittävän laajalla tehoalueella. Noin yleisesti tasapaksun osuuden pituus on parittomalla luvulla, kuten 1/3 tai 1/5 tai 1/7 kerrottuna mitta B. Esimerkissä on valittu 1/5 x B, eli C:n mitaksi muodostuu (1/5) x 90,3 = 18 cm

Laajennuskartion D pituus on siis B – A – C = 90,3 – 30,2 – 18 = 42,1 cm

Loppukartion E pituuden määrittelee kartion kulma, joka yleensä on noin 25-astetta. Poistoputken F pituus on vähintään sama kuin loppukartion E pituus. Poistoputken halkaisia on 0,6 – 0,65 x alkukäyrän halkaisia.

2-tahtiputki